Nokian karjalainen nuorisoseura kantoi pulikkansa kekoon ja leipoi karjalanpiirakoita urakalla lauantaina 17.4. Vaseniusten perheen keittiössä. Osallistujia oli laskutavasta riippuen kahdeksan tai viisitoista. Näiden osallistujamäärien ratkaisemiseen ei ole käytetty toisen asteen yhtälön laskukaavaan, vaan leipojia tuli ja meni, toiset osallistuivat vain piirakoiden syömiseen ja yhden hyvin innokkaan leipojan tassut pidettiin väkipakolla poissa taikinasta.

Karjalanpiirakoiden leipominen ei ollut NKNS:n jäsenille entuudestaan vierasta työtä. Piirakkatalkoita on pidetty yhdessä Nokian Karjala-seuran  kanssa, mutta myös omalla porukalla. Piirakoita on leivottu seuran juhlia varten, myytäväksi markkinoilla, tilauksesta erilaisiin tapahtumiin ja jopa oman tanhuporukan jäsenten häihin. Tästä syystä kaapeista löytyi jo valmiiksi jauhot, riisit ja pastakone. (Pastakoneen käyttöä en ole uskaltanut tunnustaa mummilleni. Hän opetti minua leipomaan karjalanpiirakoita  jo, kun en vielä ylettänyt kunnolla keittiön työtasolle, eikä hän maininnut ikinä mitään perinteisistä karjalaisista pastakoneista.)

Karjalanpiirakoiden leipominen oli prosessi, joka muutti Eija ja Jouko Vaseniuksen keittiön pieneksi leipomoksi. Keittiön pöydälle tuotiin vanerilevyt leipomisalustoiksi, pastakone ruuvattiin pöytään ja kaikille pinnoille ripoteltiin reilusti ruisjauhoja, myös lattialle, vaikka se olikin tahatonta. Pöydän päässä kaulittiin piirakkataikina suureksi levyksi, josta irrotettiin pieniä kiekkoja juomalasin avulla. Nämä kiekot mankeloitiin kahdesti pastakoneella, ensin leveämmällä ja sitten kapaemmalla raolla. Tällä tavoin saatiin sarjatuotantona valmiit pohjat. Riisipuuron lisäämiseen tai rypyttämiseen meillä ei ole ainakaan vielä mitään  liukuhihnakonstia, joten nämä työvaiheet tehtiin käsin. Piirakoiden paistamiseen oli sähköuunin lisäksi lämmitetty leivinuuni 300 asteeseen. Siinä sivussa keittiön lämpötila kipusi yli hellerajan.

Paistamisen jälkeen kypsät piirakat hukutettiin rasvaan. (Jos piirakkapohjan pitää olla niin ohut, että päiväpaistaa läpi, niin voita pitää olla niin paljon, että valmiista piirakasta näkyy läpi. Tällä reseptillä ukki ja mummi ovat pitäneet sepelvaltimonsa notkeina ja ovat lähes 90-vuotiaita.) Erilaisten laskutoimitusten, joissa täytyi ottaa huomioon piirakat, jotka oli jo syöty paljon ennen kuin viimeiset saatiin uunista ulos, jälkeen tulokseksi saatiin noin 350 piirakka. Urakoinnista huolimatta jokainen piirakka oli yksilö, jossa näkyi tekijänsä kädenjälki. Valmiista piirakoista saattoi vielä löytää omat luomuksensa, mutta yksi piirakka erottui kaikkien joukosta. Se oli nimittäin noin aikuisen ihmisen kengänpohjan kokoinen, häiriintynyt yksilö, joka ei ollut suostunut jämähtämään perinteisen karjalanpiirakan rooliin.

Jottei piirakoiden leipominen olisi muuttunut työksi, välillä juotiin kahvit ja maistettiin ensimmäisiä piirakoita ja myöhemmin syötiin kalasoppaa. Talkoiden nuoremmat osanottajat kävivät myös hyppimässä trampoliinilla ja katsomassa karitsoja. Töihin oli kuitenkin joutunut Nokian Uutisten toimittaja, joka ei ollut varmaan nähnyt muuta kuin Fazerin esipaistettuja koktailpiirakoita. Hän hämmästeli, kuinka erikoista oli leipoa porukalla tai kun kysyttäessä, jokainen osasi selittää sukujuurensa ja yhteytensä Karjalaan. Piirakkapamaus on siis laajantanut ainakin yhden nokialaisen käsitystä karjalaisuudesta, ja ehkä heitä saadaan lisää, kunhan juttu julkaisteen Nokian Uutisissa.